maanantai 8. huhtikuuta 2013

Operaatio "kohti rakkauden planeettaa"

Naiseuttani on loukattu! Olen vereslihalla! Hapuileva matkani kohti läheisyyttä öö Miehekkään eikun Itsekkään eikun Muutenviallisen kanssa on synkkien pilvien varjostama. Hauras uskoni tulevaisuuteen ja oikeaan aitoon likeiseen parisuhteeseen on säröillä. Ja sitten vielä on menkat tulossa. Hiton pms. Suklaata ja äkki, helvetti.

Olen naiseuteni vanki. Minun kuuluu olla loukattu. Minua ei huomioida. Tai huomioidaan väärin. Minun toiveitani ei oteta huomioon. Tai otetaan huomioon väärin. Miehessä on vika. Muuten se olisi ihana mutta kun siinä on niitä vikoja. Minun kuuluu ihastua ja kiintyä jokaiseen mieheen ja itkeä näitä asioita ja inistä blogissani, että miksi se soitti tai miksei se soittanut, en saa nyt tästä ja tästä herrasta selvää. Voi meitä tyttö-kultia! Tällaisia me olemme. Ihania ihania estrogeenipilviä. Kaikki samanlaisia. Ihmekös tuo, ettei herroilla ole helppoa valita meistä Stepfordin naisista omaa aurinkokunnan keskipistettä, kun olemme niin yhdestä puusta. Syntyneet sihteereiksi.

Erikoista, miten monesti tähän aiheeseen on blogikommenteissa palattu. Jos käyttää yleiskielen sanaa "luottopakki", on mies. Jos ei vollota jokaisen panon perään, on mies. Jos ei kirjoita blogissa että haluaa munaa mutta ei saa eikun saakin vai saiko sittenkään, on mies. Onneksi minun maailmassani ei ole lavasteita eikä tukkilaisromantiikkaa, ja elämässäni olevien ihmisten älykkyysosamäärä ylittää vuohen äo:n. Enkä haaskaa aikaani ihmisten kanssa, jotka kohtelevat minua huonosti. Tai emmätiä jotenkin siis tavallaan huonosti tai ehkä jotain.

Viihdyttävä harrastus tämä bloggaaminen. Myös PMS-ragessa. Tuosta tulikin mieleen, että Pasi nuolee menkkapilluakin: miten teillä, arvon puulaaki-jääkiekkoilijat.

5 kommenttia:

  1. Ainakin alemmuuskompleksilta kuulostava uho ja todistelun tarve puuttuu.

    Mutta mä taidan olla ainut, joka uskoo sun olemassaoloon. Kuuntelin nimittäin viime viikolla kaljalla, kun kaverit kertoi "ihaillen" työpaikan jakorasiasta, joka kuvittelee olevansa vastustamaton vaan sen vuoksi, että jätkät vuorollaan vedon vuoksi pökkii.

    VastaaPoista
  2. En tiedä, kuinka iso osa kirjoituksistasi on totta, mutta tiedän omasta kokemuksestani, että myös kaltaisiasi naisia on olemassa. Siis jotka eivät jää itkemään miesten perään, vaan haluavat todellakin vain seksiä. Ja sekös miehiä ärsyttää:)

    VastaaPoista
  3. Nää jutut vaan on niin miehen näkökulmasta ja miehen kielellä kirjoitettua, että se hymyilyttää. Joo, mä on Tiina, 32 vee ja tykkään kunnon panosta :) heh heh

    VastaaPoista
  4. Ole varmaan joku opiskelijapoika, kun tekstissä vilahtaa haalarit ja hihamerkit. Ei niitä kukaan enää opiskeluaikojen jälkeen muista eikä muistele. Ainakaan tosi uranainen.
    Heitot tradenomeista ja puulaakisarjoista viittaa siihen että oma elämä on kuin onkin juuri noissa ympyröissä. Oikean uranaisen ajatuksissa nuo asiat eivät ole, kun oma elämä ei liippaa läheltäkään niitä.
    Kukaan nainen ei puhu PMS-ragesta. Tosi nainen menee gynelle ja hoidattaa pois menkat ja peeämässät.
    Voisit Lea jo lopettaa, olet paljastunut.

    VastaaPoista
  5. Aikaisemmassa jutussa Lea konffasi... YKSIKÄÄN nainen ei käytä tuota sanaa

    VastaaPoista