lauantai 6. huhtikuuta 2013

Sharp dressed man

Tutustuin Pasiin opiskeluaikoina. En ollut kovin aktiivinen opiskelijajärjestötoiminnassa tai ylioppilaselämässä muutenkaan, sillä en tuntenut maailmoja syleilevää verkostoitumista haalarimerkkeineen omakseni, mutta kävin toisinaan opiskelijabileissä kuten kai useimmat tekevät. Pasin huomaavat kaikki. Pasi oli mies jo parikymppisenä - itse rauhallisuus ja tyyneys, pistävä skarppi katse ja hillitty hymy. Ja komeahan tuo on. Ikääntyy hallitusti, paljon paremmin kuin Becks.

Pasi toimi ainejärjestön johdossa. Hänellä on luontainen kyky pitää langat käsissään ja tunnistaa heikot kohdat. Opittua Pasille lienee se, että hän sietää jonkin verran myös tyhmyyttä. Enemmän kuin minä, ainakin päällisin puolin. Ensimmäinen muistikuvani hänestä on, kun hän seisoi täyteen pakatussa kerhotilassa tuolilla ja antoi megafonilla ohjeita, miten vekkulissa kaupunkisuunnistuskisassa tulee toimia. Pasi oli päätuomari - ja jo ennen starttia iloisesti humalassa. Ja ihan vitun skarppina. Tehkää perässä, ette onnistu. Ohi kävellessään Pasi nipisti minua vatsasta. Ei saanut kunnon otetta ja kohautti kulmiaan.

Yhteisten kavereiden kautta aloimme viettää aikaa kahvitauoilla. Seurue oli poikkeuksetta iso, sillä Pasin jutut kiinnostavat kaikkia. Eräänä huhtikuisena päivänä Pasi sitten teki siirtonsa ja ilmoitti kaikkien nähden: "kuule Lea, sä oot niin söpö että päätin, että tänään me mennään leffaan". Katsoin hetken miestä kohtalaisen hämmentyneenä, mutta olin kohta ihan kuosissa ja ilmoitin, että puoli ysin näytökseen ehtisin, Pasi voi hakea minut tanssikoulun edustalta kahdeksalta.

Annoin ekoilla treffeillä ja niin antoi Pasikin. Pidimme suhteessamme matalaa profiilia kohtalaisen pitkään, sillä molemmilla oli muutakin. Lopulta rakkaus voitti ja päädyimme saman katon alle. Yhteenmuuttaminen oli toisaalta myös välttämättömyys, sillä molemmat kävivät töissä opintojen ohella ja kummallakin oli epäsäännölliset työajat. Päivät ja illat opintoja ja töitä ja yöt nussimista. Kyllä nuorena jaksaa.

Pasi ei ole juurikaan muuttunut noista vuosista. Sama skarppi pää ja kyky haistaa toisen epävarmuus. Sama sosiaalinen nerokkuus. Työelämässä Pasi on menestynyt myös siksi, että Pasi ei päästä ketään selkänsä taakse ja osaa osoittaa sen, ettei hänen leivissään kannata lähteä sooloilemaan. Pasilla on myös erinomainen kyky tunnistaa, kenestä tehdä luottopakki ja kenet valjastaa hyökkäyspäähän. Ja minkä teet Pasille, sen teet - Pasille. Palkinto tulee, vääjäämättä.

Pasi edellyttää naiseltaan naisellisuutta kokonaisvaltaisesti. Minussa ei ole mitään maskuliinista. Tuskin olisi muutenkaan, mutta riskienhallinnassa Pasi on omaa luokkaansa. Hänen mielestään naisellisuuteen kulutettu raha ja aika tulee moninkertaisena takaisin mielihyvän muodossa. Seksuaalisestikin Pasin kanssa saa kokea olevansa Nainen. Pasi ottaa omansa ja osaa käsitellä naista niin, että naiselle on itsestään selvää, että Pasi vie. Makuuhuoneessamme on lenkkejä sängynpäädyissä ja katossa koukku. Kirjoitan tätä vatsallani maaten, sillä olen ollut Pasin mielestä tuhma ja tottelematon ja peppuni on raidallinen - kuin naarastiikerillä.

5 kommenttia:

  1. "Minussa ei ole mitään maskuliinista."

    Kirjoitustesi perusteella sinussa ei pikemminkään ole mitään feminiinistä.

    VastaaPoista
  2. Ajattelin juuri samaa. Naiselliset naiset ei osaa käyttää luontevasti lätkätermejä.

    VastaaPoista
  3. Huippufeikki, niin kornia ettei meinaa uskoa todeksi.

    VastaaPoista
  4. Joo eikä naiset puhu itsestään tai toisista naisista noilla termeillä, yksinkertaisesti yhdenkään heteronaisen mielestä naisen rinnoissa, perseessä tai elimissä ei ole mitään upeaa.

    Vaikka se onkin vielä näistä unelmista tietysti jakamatta, kun Lea naista saa. Varmaan samanlaista rotunaista kun hän itse, joka ihastuu mieheen, joka nipistelee baarissa ventovieraita mahasta ohikulkiessaan.

    VastaaPoista
  5. Kylläpä siellä on analysoitu hienosti. Onko jossain paikallisessa käyty porukalla arvelemassa?

    Tradenomityttöystävä ei ymmärrä lätkää tai mitään muutakaan ja kas: vallitseva käsitys naisista on syntynyt.

    VastaaPoista