lauantai 9. maaliskuuta 2013

Avioseksiä

Pöksyni ovat tulessa. Olemme Markon kanssa edenneet ja tapaaminen radissonissa on sovittu. Se on huomenna. Pasi on kotosalla antanut viitteitä siihen, että kotiseksi maistuisi. Tämä on kiusallista, sillä en todella aio antautua Markolle Pasin spermoista märkänä. Pasi tekstaa minulle töihin ostaneensa viiniä ja junailleensa lapset pois kotoa. Vittu.

Saavun kotiin ja minut ottaa vastaan ruuantuoksu. Pasi aikoo saada pillua. Koska en tahdo kurittaa Pasia alkamalla riitelemään jostain olemattomasta, keksin hoitaa tilanteen muutoin. Astelen mieheni eteen ja avaan kauluspaidan. Minua tervehtii tuttu vartalo. Pasi treenaa ahkerasti ja se näkyy. Se näkyy Pasissa kaikessa. Onhan se mukavaa, että liikunnanilot on löydetty, mutta kyllä tuo poseeraaminen on silti ämmämäistä. Kompromisseja koska en minkään pulkannarun tai toisaalta läskipossun kanssa voisi kuvitella jakavani edes autokyytiä. Avaan housujen vetoketjun ja pujotan sepaluksesta suuren puolijäykän kalun esiin. Polvistun ja imaisen sen suuhuni. Pasi ynisee nautinnollisesti ottaen minua hiuksista kiinni. Hän avaa nutturani ja antaa hiusteni valua alas.

Nousen ylös ja talutan mieheni makuuhuoneeseen. Pasi tiputtaa housunsa ja pyytää minua riisumaan. En vastaa mitään vaan imaisen kalun uudestaan suuhuni antaen hiusteni hivellä hänen vatsaansa. Sivelen kiveksiä puristaen niitä hellästi toisen käden runkatessa vartta. Pasi yrittää estellä, mutta kiihdytän määrätietoisesti tahtia. Pasi räjähtää suuhuni ja annan mukamas vahingossa osan valua huuliani pitkin leualleni. Tuo hölmö kun on jostain pornopätkästä saanut päähänsä, että sperman latkiminen tai sotkeminen on naisesta kiihottavaa. Vain koostumus on makua kammottavampaa. Pasi on älykäs, mutta kuitenkin jotenkin yksioikoinen. Sanavalmis ja hauskakin, mutta silti niin vitun riittämätön.

Hymyilen siipalleni ja tiedän väistäneeni iltapanot. Pasin tyytyväinen ilme ärsyttää ja pohdin, että miltä mahtaisi mies näyttää jos mainitsisi syyn tähän pyyteettömään yksipuoliseen suuseksisessioon. Eikä Pasi jaksa kahta kertaa kunhan vaan muistan kaataa reilusti viiniä pihvin oheen. Johtavassa asemassa oleva mies ja silti sängyssä yksinkertainen kuin joku jääkiekkoilija. Ilman suurta kullia ja paksua lompakko ei miehellä mitään tekisi. Pasihan minunkin harrastukseni maksaa. Laukunkantaja ja taksikuski.

Marko saa nuolla Pasin spermasta puhdasta pillua, mutta tapaa en tästä aio tehdä. Menköön vieraskoreutena.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti