tiistai 19. maaliskuuta 2013

Neljän kesken

Viime talvena päätimme, minun aloitteestani, kokeilla parinvaihtoa. Ajattelin, että avioseksimme saisi pienen lisävärin jos näkisimme toisemme naivan muiden kanssa. Swingereiksi valikoitui ajatus meitä nuoremmasta parista. Tämä oli lähinnä Pasin toive. Pasi kun ajattelee, etten voisi kiinnostua kovasti nuoremmasta miehestä kun rakastan miehiä, joilla on jo statusta, valtaa ja rahaakin.

Löysimme eräältä nettisivustolta urheilullisen, noin kaksikymmenen puolivälissä kasvavan urheilullisen parin. Pasi varasi meitä varten huoneen helsinkiläiseen keskustahotelliin ja siirryimme kahvittelun jälkeen huoneeseen. Toki ennen tätä vaihdeltiin muutamia meilejä, joissa sovittiin tämän session pääpiirteet.

Jari ja Hanna ujostelivat, joten kävimme Pasin kanssa kiinni. Kaaduimme kaikki neljä sängylle. Suutelin Jaria, joka yritti vilkuilla nuorikkonsa perään. Hanna unohtui ja Jari kuiski suuhuni törkeyksiä, joista Pasi ei olisi taatusti pitänyt. Huomasin, että Pasilla oli vaikeuksia keskittyä. "Vittuako siinä pällistelet, allasi on kerrankin nuorta pikku kinkkua", ajattelin itsekseni.

Hanna ujosteli edelleen. Pasi alkoi riisua nuorta naista suudellen tätä kaulalle ja kasvoille. Hanna alkoi lämmetä ja otti Pasin kasvot käsiensä väliin suudellen tätä kiimaisesti suulle. Pasi ei näyttänyt nauttivan tästä, mutta jatkoi riisumalla tytön rintaliivit ja laskeutumalla suutelemaan rintoja. Jari oli toimeliaampana riisunut minulta ja itseltään kaiken alusvaatteita lukuunottamatta ja hänen kätensä vaelteli jo stringieni sisäpuolella klitoristani sormeillen.

Pyysin huohottaen Jaria tulemaan sisään. Liu´utin stringejä pois tieltä ja ihana pojan mulkku pääsi sisääni esteettä. Valuin mehua tuolle sileälle kullille. Tahdoin ärsyttää Pasia ja voihkin ääneen riettauksia: "anna mulle tuota ihanaa kullia, Jari, näytä mulle, ketä tahdot". Ja Jarihan näytti.

Hanna runkkasi Pasia, jonka kiihottuminen oli jäänyt puolitiehen. Koska Pasia selkeästi vitutti katsella miten vaimo saa munaa, hän tahtoi kai maksaa samalla mitalla takaisin ja alkoi sovittaa puolikovaa kalua Hannan posliinipillun huulille. Menihän se sinne. Koska tunnen mieheni, luin hänen kasvoiltaan, ettei tämä ole oikeasti kivaa. Yhtään kivaa. Ihme mies. Eikö juuri tuollainen pieni kiinteä sporttitypy posliinipilluineen ole se mistä kaikki miehet unelmoivat? Tiukkaa kainoa lihaa valmiina inisemään, kun Pasin iso kulli tekee niiiiiin hyvää?

Pasi kysyy, että vaihdetaanko takaisin ja hoidetaan akti loppuun omien kumppaneiden kanssa. "Kulta, mä haluan Jarin mehut, Jari oih", huokaan Jarin nakuttaessa nuoren uroon innolla. Pasin silmissä mustui ja hänen ilmeensä kivettyi. "Jumalauta, mun vaimooni ei laukea kukaan muu kuin minä!" Pasi sihisi hampaidensa välistä ja veti notkistuneen munansa Hannan sisältä. Näin miten Pasin hauikset jännittyivät ja miehen asento muuttui uhkaavaksi. Hanna näytti pettyneeltä ja pelokkaalta ja hamuili peittoa sulojensa suojaksi.

Voi Jari-parkaa. Säikky pikku pupu. Oli jo luovuttamassa, kun puutuin tilanteeseen. "Kulta, nyt sun täytyy vaan kestää tää. Tästähän sovittiin, eiks niin? Kai sussa on miestä vastata huutoosi?" Pasi marssi kylppäriin paukauttaen oven kiinni. Jari alkoi innostua uudelleen. Varsinkin, kun Hanna yllättäen reipastui ja päätti lähteä Pasin perään. Jari nussi minua nuoruuden kaikella innolla. Nuoli rintoja julkeasti. Tukisti. Ynähteli nautinnosta. Laukesin kolmesti peräkkäin Jarin tiukkaan nopeaan tikkaukseen. Nuolaisin sormeani ja pyörittelin sitä Jarin pakaroiden välissä. Jari henkäisi ja kiihdytti tahtiaan laueten kovaäänisesti sisääni.
Kiimaisen sessiomme loppu ei jäänyt meidän kahden väliseksi. Pasi oli tullut kylppäristä ja todisti Jarin kliimaksin. Pasin mulkku seisoi taas jämäkästi ja sanaakaan sanomatta hän tuli tarjoamaan sitä kasvojeni eteen. Taas kerran suihinotto pelasti päivän.
Kotimatkalla olimme vaitonaisia. Pasin kysymys "valutsä sitä pikku poikaa?" jäi metallisena leijumaan hiljaiseen autoon.

2 kommenttia:

  1. Siis ei vittu mitä paskaa. Vitun jatkoaika.com älkää klikatko tänne.

    VastaaPoista
  2. hahahah :DD se yks paskiainen jatkoajasta linkkas tätä skeidaa

    VastaaPoista