Jääkiekkoilija

Seuraan urheilua. Lähinnä pooloa ja golfia, mutta myös jääkiekon arvokisat, kuten kai kaikki suomalaiset. Olin kerran paikan päällä edustamassa. Sidosryhmiä ja niin edelleen. Meillä, kuten markkinoilla nyt yleensäkin on varsin tavallista edustaa yhtiötä viemällä asiakkaita sinne, missä juuri nyt tapahtuu. Toisinaan se tietää matkustamista jonnekin jääkiekon perässä.

Katselin peliä aitiosta erään seurapiirirouvan seuralaisena kollegani hieroessa businesta hänen miehensä kanssa. Pidin keskustelua yllä kulttuuriaiheista, sillä tiesin Sirpan harrastavan nykytaidetta, lähinnä modernia osastoa. Aihe, jonka myös minä tunnen. Makuni on valikoituneempi kuin Sirpan. Ainakin päätellen siitä miten kaikkiruokaisesti rouva luetteli kaiken, josta hesari on keksinyt kirjoittaa.

Aitiomme televisiosta satuin huomaamaan hallia panoroineesta kuvasta varsin komean nuorukaisen. Olen tottunut siihen, että kiekkoilijat tai kiekkopiireissä viihtyvät ex-pelaajat ovat suurikokoisia, mutta minulle ei riitä pari räkäisyä jonkun jare et ville-galle-lätyn kasiraidalla. Mitään Siimiltä tietenkään poisottamatta.

Peli päättyi ja pääsimme sponsoriskodalla illallista aloittamaan. Superb, vai olikohan octavia, on kerrassaan surkeasti viimeistelty auto. Näin voi sanoa kun on kerran kyydissä istunut. Halvan muovin lisäksi tuntui, että voimansiirtoon katosi puolet siitä puhdista, jonka kuljettajamme oikea jalka tarjosi. Auto ei liikkunut käytännössä minnekään ja Kari, kollegani, oli silminnähden kireänä.

Kolmannen ruokalajin jälkeen tuli tarve siirtyä puuteroimaan nenä. En ollut uskoa silmiäni nähdessäni televisiosta tutun nuoren miehen. Käytin siekailematta eteeni hypähtäneen tilaisuuden hyväkseni ja virittelin laukaisusektoriin liukuen kutiani. "You guys went there and let the puck to the work. I mean the onetimers are art no matter what is the game". Poika hämmentyi. Kysyin luonnollisesti hotellia ja tuo jätti sen antoi. Puhelinnumeronsa ohella.

Häntä eskooteerannut huoltaja hyökkäsi hätistelemään ihanan laiturini takaisin omiensa pariin. Ilmeisen kovassa kurissa nuo pojat. Sitäpaitsi eikö tuollainen perään itkeskely ole missin, eli kiekkovaimon hommaa.

Siirtyessäni takaisin seurueeni pariin, Sirpa kyseli kiinnostuneena, että mitä vessakäytävällä tapahtui. Kerroin tulleeni töytäistyksi. Sirpa nauroi, että häntä saisi myös tuollainen komistus taklata riippumatta siitä, onko kiekko hänen hallussaan vai ei. Tässä vaiheessa olin jo väsynyt tämän humaltuneen kulttuurikävyn lässytykseen. Mumisin päänsärystä ja pahoittelin seurueelleni poistumistani.

Tekstasin taksista kiekkoilijalle ja ehdotin venyttelyä. Puhelimeni piippasi vastausta. Kuulemma yöpyvät kahden hengen huoneissa ja jos tahdomme jotain niin, sitten tulisi keksiä muu paikka. No, meidän yhtiössämme matkoille buukataan poikkeuksetta single-huoneet. Eihän levosta muuten mitään tule.

Noin puolituntia yhteydenotostani ovellani oli söpö nuorukainen pikkutakissaan. Mitä helvetin järkeä on mm-kisoihin pistää pojille päälle jotain sarjatuotantokamaa? Takki helvettiin ja pedille. Eipä kovasti tarvinnut tuota poikaa rohkaista. Hän nai minua sellaisella innolla, että oli yllätys, ettei maailmanmestaruus käynyt lähelläkään. Noilla kyvyillä olisi pitänyt. Kolme varvia ja yksi puhki naitu nainen. 6-0.