Tarinani alkavat usein netistä. Kätevää, että nykyaikana kasvottoma seksiseuran skannaaminen on niin vaivatonta ja nopeaa. Nytkin pidän profiilia parilla eri sivustolla, sillä olen vaihtelunhaluin
Suhteeni alaiseeni Nikoon on pisimpiä suhteitani. Olemme tapailleet puolisen vuotta. Niko on hauska, särmikäs ja urheilullinen. Melkein kuusi vuotta minua nuorempi. Pikku-vaimonsa suhteen pelokas. Sopii minulle, sillä minä en tekstaile perään. Estoton, kiihkeä ja innokas, aina valmis antamaan kaikkensa lakanoiden välissä. Eihän Niko missään mielessä minulle ainoana miehenä riittäisi, mutta tuollaisena söpönä välipalana, josta ei kuluja tule, kylläkin. En ole kertaakaan tarjoutunut maksamaan majoitusta, sillä minun maailmassani mies hoitaa talouden. Tai oikeammin kai maksupuolen.
Olen älykäs ja kaunis. Kaikkea sitä, mistä miehet syttyvät. Eroan siskoistani siinä, että minua ei ole helppo pyörittää. Kysykää Pasilta jollette usko. Myönnän avoimesti olevani itsekäs ja tuittupäinen. Olen silti rakastettava ja ehdottomasti haluttava. Uskon, että vanhenen Pasin kanssa, mutta yksinoikeutta hän ei minuun saa, vaikka niin uskookin.
Mielenkiintoinen avaus, pakko myöntää. Klikkasin itseni lukijaksi. Mitä tulee blogiini esittämääsi kysymykseen, niin koen eläväni yksiavioista elämääni sen verran sujuvasti, että minun seikkailuni on seikkailtu.
VastaaPoistaJos sinulla olisi ns. munaa, antaisit Pasin päättää haluaako hän olla mukana tuollaisessa kuviossa.
VastaaPoistaOlet säälittävä jänishousu.
Jos minulla olisi munaa? Jos sinulla olisi lompakkoa, itsekunnioitusta ja -kritiikkiä, statusta ja kykyä esittää asiasi verbaalisesti niin pitäytyisit kirjoittelemasta jänishousujasi toisten blogeihin.
Poista