tiistai 26. maaliskuuta 2013

Sähköposteja

Nykynaisen elämä on hektistä. Työ- ja anonyymisähköpostiosoite piippaa taukoamatta vaikka yritän ostaa itselleni uusia alusvaatteita. Koska olen rinnoiltani ryhdikäs, Calvin Klein tarjoaa arkikäyttöön alusvaatteet, joissa tunnen oloni hyväksi. Pikkuruiset stringit ja hipsterit samasta sarjasta. Ostan alusvaatteita paljon, sillä ihoni ei siedä nukkaa, eikä alusvaatteideni käyttöikä ole koskaan ollut kymmentä pesukertaa pidempi. Nukkaantunut puuvilla kuuluu minusta plantaaseille tai itä-helsinkiin.

Olen saanut tämän blogin myötä mielenkiintoisia sähköposteja. Eräskin kolmikymppinen tohtoriopiskelija kertoi muijastaan. En ole tottunut moiseen terminologiaan ja toivonkin, että tätä blogia ei pidettäisi deitti-ilmoituksena. Alkaa vaikuttaa siltä, että riittämättöminkin mies kokeilee kepillä jäätä heittämällä nopeahkon esittelyn itsestään sähköpostiini. Tästä esimerkkinä kuvaruinari, joka oli tehnyt muutaman pieleen menneen arvionkin. Olen liian kiireinen vastaamaan lukijapalautteisiin henkilökohtaisesti via e-mail, joten Hannu: leiki, että tämä blogimerkintä on sähköpostiviesti.

Nikokin mailaili. Toki työosoitteeseeni. Hän on kyllästynyt arvaamattomuuteeni. Alan pitkästyä tuon nuoren pojan vaativuuteen. Tai pikemminkin itkuun. Kerroin suoraan, että jollei tahti muutu niin poika pääsee ulkomaankomennukselle ja kuten sanonta opettaa: siperia opettaa. Toivon todella, että Niko otti opikseen.

Siperiasta puheenollen - pidin mahdollisena, että Henryn asenne minua kohtaan olisi muuttunut jäätäväksi taannoisen videoepisodin jälkeen. Arvelin, että kuulen hänestä lähinnä työn kautta jos sitäkään. Yllätyin saadessani häneltä pitkän mailin, jossa hän kertoi viihtyneensä erinomaisesti minun ja Pasin avioseksin parissa. Henry ilmoitti tosin mielipiteenään, että minun pitäisi jättää tuollainen kovakourainen moukka ja keskittyä häneen. Henry kertoi myös tulevansa Suomeen ensi viikolla ja toivovansa, että voisimme tavata. Hän esitti toisenkin toiveen: "angel, please wear white... I had a great time with my sweet Cynthia in purity ball and I want a virgin. You." En olllut uskoa lukemaani. Has he lost it??? Vittuileeko siitä videokonffasta? Rehellisyyden nimissä - ihan sama. Kaipaan tuota ihanaa miehekästä eroottista kosketusta ja sitä isoa kyrpää niin paljon, että en jää miettimään, oliko Henry tosissaan vai ei. Lea ostaa valkoisen setin.

On yksi mies, joka ei mailaile minulle. Pasi.

3 kommenttia:

  1. Siis ottaako joko sinut ja tämän blogin tosissaan? OMG

    VastaaPoista
  2. Candyn uusi viritelmä, toivoo, että kommentoijat provosoitusivat kuten viimeksi onnistui tekemään.

    Höpöhöpö kukaan uranainen jaksa alusvaateostoksistaan jaaritella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta se arvaus, että olisin mies, oli paljon kiehtovampi. Candy kuullostaa lapselliselta. Nuo vieraskieliset nimet tekevät sen.

      Et selkeästi tunne uranaisia, toimihenkilö.

      Poista